Internet & Sosiaalinen media

Nettisivujen suunnittelu, sekä muu tekninen työ internetin kanssa on nykypäivänä kriittisen tärkeää, varsinkin aloitteleville yrityksille. Mikäli olet perustamassa, tai jo perustanut start-up yrityksen, sinun tulee ehdottomasti lukea tämä seuraava artikkeli. Olemme ylivoimaisesti suomen suurimpia medioneuvojia tällä alalla, joten tiedämme mistä puhumme. Sosiaalinen media, sekä internet on tällä hetkellä kuuminta hottia. Sanavalinta kuulostaa hieman oudolta, mutta totta se on. Olisi oikeastaan hieman outoa, mikäli ET olisi tietänyt jo sosiaalisen median voimaa, sekä vaikutusta aloitteleviin yrityksiin. Sosiaaliseen mediaan lukeutuvat siis yhteisöpalvelut kuten mm. Twitter, Facebook, sekä Instagram. Nämä ovat luultavasti maailman suurimmat. Sitten on tietysti Linkedin, joka on täysin keskittynyt työyhteisöpalveluihin.

Mikäli avaat omalle yrityksellesi nettisivut, se ei ole oikea paikka säästää kuluissa. Hyvää saa todella harvoin halvalla, joten tähän kannattaakin uhrata muutama roponen budjetistasi. Nettisivusi ovat koko yrityksesi julkisivu, eli ensimmäinen kohtaaminen sinun ja tulevan asiakkaasi välillä. Ethän menisi asiakastapaamiseenkaan esimerkiksi college-housut jalassa? Ethän? Yrityksesi koko imago on käytännössä siis nettisivujesi varassa. Ei nimittäin ole merkitystä mikäli tuotteesi on esimerkiksi markkinoiden paras, jos et tätä osaa markkinoida oikein. Suurin osa potentiaalisista asiakkaistasi lähtee nimittäin sillä samalla oven avauksella, kun he näkevät halvan kotisivukyhäelmäsi. Laadukkaat web-designerit maksavat todella paljon, mutta yrityksesi kiittää myöhemmin.

Todella pätevä web-designeri saattaa tehdä yrityksesi kotisivut n. 2-4viikossa, ja tämä voi kustantaa kaikkea väliltä 2000€-10000€. Jälki on tottakai huippulaatua, sekä he pitävät myös huolen siitä, että sivustoasi päivitetään tarpeen vaatiessa. Suosittelemmekin ottamaan suoraan esimerkiksi web-design mainostoimistoihin yhteyttä, nimittäin he varmasti osaavat hinnat kertoa sinulle hieman tarkemmin.

Kun yrityksesi kotisivut on kunnossa, on aika luoda suhteita sen avulla! Käyntikortit ovat tietysti yksi suurimpia menestyksen avaimiasi. Kun sanomme ”suurimpia”, pitää kuitenkin muistaa, että monta pientä puroa muodostavat joen. Et voi siis olettaa että bisneksesi lähtee kukoistamaan pelkästään kotisivujen ja käyntikorttien avulla. Kova työnteko palkitaan aina, joten sillä asenteella sinun kannattaisi lähteä projektiasi vetämään. Myös käyntikorttien suunnittelusta voit verkkosuunnittelijaltasi kysyä, sillä heidän graafiset taidot ovat usein todella korkealla tasolla. Lisämaksua vastaan tietysti.

Tälläkin hetkellä kun selailee isoimpien suomalaisten yhtiöiden kotisivuja, voi vain välillä pysähtyä ihmettelemään, että mitä he oikein ajattelevat? Usein sivut ovat hankalia ja hitaita käyttää, tönkösti valmisteltu, sekä näyttävät halvoilta. Tämä ei varmasti ole oikeanlainen kuva, mitä he HALUAISIVAT yrityksestään antaa. Valitettavasti vanhempi sukupolvi suomalaisessa yritysjohdossa ei ole tälle vuosikymmenellä/tuhannelle vielä päässyt, ja jälki näkyy ikävänlaisesti. Onneksi nuorta sukupolvea pukkaa eteenpäin kokoajan, jotka ovat kasvaneet verkkomarkkinoinin, sekä sosiaalisen median parissa. He ymmärtävät siis automaattisesti myös nykypäivän vetovoiman sosiaalisessa mediassa, sekä verkkomarkkinoinnin tärkeyden. Lisätietoja web-designistä saat esimerkiksi osoitteesta: www.sortfolio.com/finland

Mikäli sinua kiinnostaa ryhtyä esimerkiksi verkkomarkkinoinnin ammattilaiseksi, voit jättää esimerkiksi sähköpostiosoitteesi suoraan alla olevaan kommenttikenttään. Olemme kaikkiin kiinnostuksensa esittäineisiin yhteydessä henkilökohtaisesti, niin pian kuin mahdollista. Tässä saattaa mennä n. 24-48 tuntia. Mikäli vastausaikamme venyy, ethän huolestu sillä toimituksemme saa useita yhteydenottoja päivittäin, joten voi olla hiema kiireellistä!

Etsimme kuitenkin media-alan huippuosaajia, joten jos olet sellainen, me kyllä löydämme sinut!

Tahtoisimmekin toivottaa sinulle oikein mukavaa, sekä hyvin alkanutta syksyä. Suomen kesä ei aina mieltä mairittele, mutta positiivisella asenteella myös tästäkin saadaan asia voitoksi käännettyä!